tiistai 21. toukokuuta 2013

ballerinapinteessä

mustat nahkaballerinat. niitähän on joka liikkeessä ja joka kulmassa, ja kaikki samanlaisia. right?


ylhäällä vagabongit, alhaalla repetto, porselli ja pretty ballerinas. keskellä pretty ballerinas.

kyseiset kengät ovat olleen ostoslistallani niin kauan, että olen kehittänyt asiassa pienen pakkomielteen. tänä vuonna vaatekaappini todella on ballerinojen tarpeessa, joten oli aika ryhtyä sanoista tekoihin.

vaatimuslista: mustaa nahkaa (mahdollisesti voi olla mokkaa), ripsinauha reunassa, pieni "naru"rusetti varpaiden päällä. no tää on vielä helppoa. mutta sitten: malli kapea, kärki pyöreä mutta ei töpö, vähän suippo mutta ei missään tapauksessa terävä. näine pikku vaatimukseni kävin läpi koko kampin kauppakeskuksen, systemaattisesti liike liikkeeltä.

päädyin lopulta vagabondille, josta olen usein löytänyt kenkiä. hikoiltuani liikkeessä puoli tuntia oli todettava, että heidän kahdesta perusmallistaan kumpikaan ei vaan ollut kovin hyvä minun jalkaani. propsit mulle siitä, että en ostanut puolihyviä!

jatkoin siis forumiin ja tein samanlaisen kierroksen siellä, turhaan. siinä vaiheessa olin turhautunut, kuumissani ja epätoivoinen - onko täydellisiä ballerinoja olemassakaan? tiedän, että porselli, anniel ja repetto, jotka tekevät oikeita balettitanssitossuja, valmistavat myös täydellisiä, pehmoista nahkaa olevia ballet flatseja, mutta hintansa puolesta ne ovat vielä sellaisia unelmmia...

myöhemmin pohjoisesplanadia kävellessäni aivoni rekisteröivät tiedon, että olin juuri kävellyt pretty ballerinas -nimisen liikkeen ohi. ei kun takaisin ja sisään. täydellisiä ballerinoja silmänkantamattomiin, niinpä niin. juttu ei ollut kuitenkaan ihan niin yksinkertainen, juoksutin taas myyjää liikkeessä kuumissani todetakseni vain, etten voi ostaa leveämpiä pyöreäkärkisiä, ja kapeammista "mantelikärkisistä" ei ollut kokoa. yläkuvassa keskellä olevat kengät olivat ehkä kaikista ihanimmat, mutta niistäkään ei ollut kokoa. niinpä tänään töiden jälkeen kipaisin iso roballe nectarineen pretty ballerinasin myyjän suosituksesta. sieltä löytyivät pb:n viime syksyn malliset mokkaiset mantelikärkiset kaunottaret. pyörittyäni kengät jalassa peilin edessä tarpeeksi kauan tein päätöksen: this is it.





toivon meille pitkää yhteistä matkaa!

Ei kommentteja: