eilen se toteutui, yksi pahimmista painajaisistani.
uskollinen ystäväni käyttäytyi iltapäivällä samalla tavalla kuin aina ennenkin, uskollisesti, nopeasti, tarkasti ja tehokkaasti. sormeni muotoutuivat täydellisesti hänen muotojensa mukaan. sovimme yhteen saumattomasti.
kun hetkeksi käänsin selkäni, tuo ystävä oli muuttunut täysin. ei yhteistyötä, ei toimintavarmuutta, ei valonvälähdystä, ei mitään. pelkkää tyhjyyttä.
testasimme kaiken minkä osasimme, elvytimme minkä pystyimme, mutta mitään ei ollut tehtävissä.
ei tunnista muistikorttia.
ei auttanut kuin lähteä kameroiden sairaalaan. eivät osanneet rajalalla arvioida vahingon suuruutta, joten jouduin luovuttamaan ystäväni eteenpäin. sinne se jäi, kylmänä tiskille. itku melkein tuli. raijataankohan sitä tahdottomana sairaalasta toiseen? onneksi on henkivakuutus (takuu) voimassa!
nyt istun sairaalan kahviossa (kauppakeskuksen kahvila) typertyneenä, ja yritän sisäistää asiaa. saanko ystävääni koskaan takaisin? jos saan, onko kaikki niin kuin ennen? pahimmalta tuntuu, jos tuttu kumppani menetetään ja yritetään korvata uudella "samanlaisella".
myönnän, mielessä pyörii myös se, että kattaahan henkivakuutus vauriot? kattaahan?
emme näe toisiamme ainakaan kahteen viikkoon. miten sitä selviää, kun kamera on kasvanut kiinni käteen? bloggari on hädässä.
luojan kiitos muistikortti on vaurioitumaton, ja muistin juuri, että macbookissanihan on muistikortinlukija. (oikeasti! rakastan applea.) muutaman kuvallisen jutun saan siis tehtyä, mutta sitten joutunette tekin tyytymään kameraräpsyihin joksikin aikaa.
jos joku kameroiden elämästä päättävä ylempi taho kuulee, suuntaan nyt kaikki toiveeni ja ajatukseni sinne! saanhan ystäväni pian takaisin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti