keskiviikko 31. joulukuuta 2014

skandimuija matkalla skandilandiaan





takki ja pipo cos / paita arela / farkut nudie / huivi balmuir / kengät acne / laukku filippa k


en ole pitkään aikaan saapunut tukholmaan viking linen laivoilla. olin siten unohtanut, miten mielettömältä kaupunki mereltä päin näyttää. hytissämme oli ikkuna, ja seurasimme koko aamun ikkunasta toinen toistaan upeampia saaristohuviloita.

otimme aamulla muutaman kuvan laivan kannella, tuulen kanssa taistellen. nyt kuvia katsoessa naurattaa, olen näköjään pakannut mukaan vain skandinaavimerkkien vaatteita. mikäs siinä, tällaisessa kaupungissa!

tuntuu hyvältä juhlia vuoden vaihtumista täällä. tukholma on upea tälläkin kertaa, illalla odottaa kupliva ja jamie oliverin ravintola.

ihanaa juhlaa teille kaikille! palataan ensi vuonna. toivotaan, että 2015 on meille hyvä ja armollinen.

tiistai 30. joulukuuta 2014

terveisiä lomalta!





ostimme itsellemme joululahjaksi uudet lakanat. pellavaiset lakanat ovat jotenkin ihanan ylelliset, pehmoiset ihoa vasten mutta samalla vähän karheat, hyvällä tavalla. h&m homesta löytyi kaunis tummanharmaa väri, eikä hintakaan päätä huimaa.

olenkin viettänyt suuren osan lomasta sängyssä laiskotellen.

luettavien kirjojen pino on samalla huvennut kiitettävästi. en muista, koska viimeksi olisi ollut aikaa lukea monta tuntia putkeen! käsissä on kyllä ollut sen verran koukuttava kirjakin, että muutaman sivun kerrallaan lukeminen ei oikein tee sille oikeutta. tänään sain tarttua the song of ice and fire -kirjasarjan neljänteen osaan. jännitys jatkuu.

päivien kulku onkin muodostunut lukemisesta ja ulkoilusta ihanassa pakkassäässä, elokuvista ja ystävistä. aika täydellinen kombo.

nyt suuntaamme uudeksi vuodeksi tukholmaan. toivotaan, ettei sillä aikaa lumet ihan kaikki sula loppuviikon plussakeleissä...

lauantai 20. joulukuuta 2014

keittiön vihreävalkoinen joulu


koti pukeutuu juhlaan pala kerrallaan. vietämme joulua pääkaupunkiseudulla, molempien vanhemmilla vieraillen mutta myös kotona. olohuoneessa on jouluverhojen ja kuusen ansiosta perinteisempi tunnelma, mutta keittiössä vallalla ovat valkoinen ja vihreä.



löysin pitkään etsimäni adventtikynttelikön granitista. pidän sen rosoisesta yksinkertaisuudesta. hyasintin istutin mariskooliin, se on kuvien ottamisen jälkeen saanut rinnalleen toisen.

tähden saimme viime jouluna lahjaksi. olen vierastanut perinteisiä joulutähtiä ikkunassa, mutta tuo sopii meille erinomaisesti. 

aurinkoista lauantaita teille!

(apua, miten likaiset ikkunat! no, keväällä sitten...)

perjantai 12. joulukuuta 2014

there's gonna be a party

hei kaverit!

väittääkö teidänkin kalenterit, että tänään olisi perjantai? koska, uskokaa tai älkää, nyt on!

olen kyllästynyt puhumaan loppuvuoden uupunmuksesta. kaikkihan on nyt väsyneitä (poikkeuksena puolisoni, joka yliannostaa d-vitamiinia), tietäähän sen jo siitä kun katsoo ikkunasta ulkona vallitsevaa "talven ihmemaata". 

tässähän on enää viikko jäljellä joululomaan, jota saan itse viettää ruhtinaalliset kaksi viikkoa. ensi viikko menee silkalla sisulla, ja sitä ennen on, no, viikonloppu.

ja tänään, tänään on juhlat! yhdet ihanat lanseeraavat mielettömän mallistonsa, ja ovat tajunneet järkätä kunnon bakkanaalit sen kunniaksi.


aion pukeutua iltapukuun. puku on silkkaa kasaria, mutta 40-luvun vibojensa vuoksi se on kuitenkin todella tyylikäs. puhumattakaan nyt joulunaikaan sopivasta kimalluksesta.

se on roikkunut makuuhuoneen seinällä toista kuukautta, olen nähnyt sen ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla, mikä on tehnyt minut onnelliseksi. ja tänään saan viimein pukeutua siihen!

ihanaa perjantaita ja viikonloppua teille, juuri niin rentouttavaa tai juhlavaa kun toivotte. nyt etkoille!

p.s. tässä väsymyksessä on kyllä yksi todella hyvä puoli: sen ansioista veikkaan, että yksi kuohuviinilasi riittää tuomaan sellaisen juhlamielen, ettei ole aikoihin nähty. i'll report back.

tiistai 9. joulukuuta 2014

maggie smithin parta ja muita tyhjän pään ajatuksia


on jännä huomata, miten vuodet ovat erilaisia. yleensä olen tässä vaiheessa ollut aivan pähkinöinä joulun odotuksesta. nyt tuntuu että olen niin poikki, etten oikein osaa ajatella koko asiaa.

toki on ihanaa, että joulu tulee. tuhlasimme eilen ruhtinaallisesti lähes koko päivän jouluostoksilla. lahjoja, jouluvaloja ja pari uutta sohvatyynynpäällistä tuomaan erilaista fiilistä.

hm homesta ostetut raidallinen ja samettinen tyynyliina ovat siitä kätsät, että sopivat sitten ihan yhtä hyvin kesätunnelmointiin. mucha-tyynyn on sisareni tehnyt, ja tuo yksi, no, se nyt vain kuuluu jouluun.

ehkä se tästä. h:lla on täysi joulufiilis ja valmistelutohinat päällä. ehkä se on tarttuvaa.

- - -

siistin varastoon menevät sohvatyynyt nukkaleikkurilla, ja niistä tuli kuin uusia.

yhdessä meidän sohvatyynyssä on maggie smith downton abbeyn leskikreivittärenä. nauratti käsitellä sitä tyynyä. tuntui siltä, kun olis ajanut maggie smithiltä partaa.

(on meillä myös dave grohl -tyyny, mutta sen ajeleminen ei jostain syystä ollut yhtään niin tyydyttävää.)

mun mummi näyttää ihan siltä maggie smithin hahmolta. naurattaa vaan joka kerta, kun se suipistaa suutaan ja hymähtelee telkkarissa, kun tulee mummi mieleen. mummi tosin itse väittää, että hänen ystävänsä on ihan kuin se leskikreivitär, mutta en usko. kukaan ei osaa sanoa "hhmh!" niin tyrmäävästi kuin mummi ja maggie smith.

maanantai 8. joulukuuta 2014

luonnonkosmetiikan suosikkeja

huomasin yllättäen hiljattain, että luonnonkosmetiikka on pikku hiljaa korvannut "normikosmetiikan" peilikaapissani ja meikkipussissani lähes kokonaan. olen ilmeisesti ollut altis tällaiselle, sillä muutos on tapahtunut niin varkain että olen tuskin itse huomannut sitä!

muutama vuosi sitten en ollut luonnonkosmetiikasta kuullutkaan. paljoa en ymmärrä vieläkään, mutta sen ymmärrän, että ihoni voi nykyään varsin hyvin.

tämän hetkinen kosmetiikka-arsenaalini koostuu useamman eri merkin tuotteista. niin se saa mielestäni ollakin. testaan mielelläni eri juttuja, ja parhaiten itselle sopivat jäävät varmaankin vakkarituotteiksi.



organic pharmacyn kasvogeeli ja -seerumi ovat herkkua talvi-iholle. kun olin viikonloppuna rasvannut naamani, h ihaili, miten kaunis hehku kasvoillani on :) kehu oli niin ihana, etten halunnut masentaa poloista kertomalla, että purkista se vain on...

minulla on myös organic pharmacyn matkasetti, jossa tuotteet on pakattu suloisiin pikkupulloihin. vähän kuin olisi barbien kosmetiikka-arsenaali mukana!

kirjoitin organic pharmacysta aiemmin täällä ja täällä. sain tuotteet testiin kemikaalicocktailin kautta.



sukin kasvoveden ja sacred naturen silmänympärysvoiteen olen hankkinut hovikosmetologiltani karoliinalta. kasvoveden tuoksu on huumaava!

karoliinan hoitola on ihana, menkää kaikki sinne! siitä kirjoitin aiemmin täällä.


meikkipussini luonnonkosmetiikkaedustus on sitten pitkälti rms beautyn nimissä. kovasti hypetystä saaneet tuotteet ovat omasta mielestäni ihan sen kaiken arvoisia: toimivia, luonnollisia, ylellisiä, hinnaltaan kohtuullisia ja niin suloisesti lasinappeihin pakattuja!

tuo "un"cover-up -meikkivoide on mahtava, paras ikinä. käytän sitä oikeastaan vain silmänalusten (draculasilmien) peittämiseen, ja paikallisiin peittohommiin. eikä mitään rajoja näy! ihan ihmetuote!

living luminizer on hohdevoide, jolla saa sellaista hiuksenhienoa mutta valaisevaa mattapintaista hohtoa kasvoille. varsinkin silmänurkkaan lisättynä tekee ihmeitä tähän aikaan vuodesta.

rms-tuotteeni olen myös hankkinut karoliinalta.

mulla on myös tietenkin pihlajavoide ja -vartalovoi. vartalovoidetta en ole tosin vielä avannut, koska iänikuinen aqualan-purkkini tuntuu vaan kestävän i-kui-ses-ti.

vaikka luonnonkosmetiikka on syrjäyttänyt monen aiemman suosikkini, on yksi, jota (ainakaan vielä) en vaihda: ripsiväri, nimittäin. kanebon (vai sensaiko se nykyään on) 38-ripsari on ollut luottotuotteeni jo vuosien ajan, vaikka välillä lipsun pariisifiilistelyn myötä chaneliin palatakseni sitten vain takaisin.

en ole ehdoton luonnonkosmetiikan kuluttaja, käyttämäni tuotteet olen vain todennut hyväksi itselleni. mielestäni kukin saa tehdä omat valintansa täysin siten miten haluaa, mutta myönnän kyllä, että on hauskaa huomata luonnonkosmetiikan vallanneen tilaa myös lähipiirin peilikaapeissa.

tosin siihen syyllinen taitaa olla enemmän ihana karoliina kuin minä :)

jos luonnonkosmetiikka kiinnostaa ja kaipaa vinkkejä ja tuotesuosituksia, kannattaa seurata katjan blogia. sieltä saa todellisen asiantuntijan vinkit :)

kyseessä ei ole sponsoroitu postaus.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

pinnalla!


tuntuu siltä, kun olisin juuri pulpahtanut pinnalle sukelluksista pitkän työ- ja kiireputken jälkeen. pitkästä aikaa hengitin sisään syvään ja kiireettä, enkä muistanut juuri sillä sekunnilla sataa asiaa, jotka pitäisi hoitaa.

olen ollut niin poikki, niin pihalla. olen miettinyt ja kaivannut blogia päivittäin, mutta todennut että aivokapasiteettini ei juuri nyt riitä edes yhden sanan oikein kirjoittamiseen, puhumattakaan järkevistä lauseista.

pimeä marraskuu on kuin varkain muuttunut joulukuuksi, ja aurinko pilkottaa puiden takaa (mikä! koska viimeksi!). kyllä tämä tästä, näihin joulukuun viikkoihin sisältyy vain mukavia työtehtäviä, hidastuvaa tahtia ja, kyllä, kahden viikon joululoma. 

suonette anteeksi hiljaiseloni. olen enemmän kuin innoissani, että nyt on taas aikaa kirjoittaa.

ihanaa joulukuuta kaikille! pimeydestään huolimatta tämä on oikeastaan yksi vuoden kivoimpia kuukausia.