tiistai 12. maaliskuuta 2013

tutkivan journalistin herääminen

koin tänään jonkinlaisen heräämisen. olin juttukeikalla, joka kehittyi haastattelutilanteesta erittäin kiinnostavaksi keskusteluksi. huomasin, että mulla oli paljon järjellistä(kin) sanottavaa monestakin asiasta, ja tajusin että mut otettiin vakavasti. (sinällään huvittavaa että olin juttukeikalla ja päädyin itse puhumaan suu vaahdossa...)

saattaa kuulostaa hassulta, mutta ensimmäistä kertaa ehkä konkreettisesti tajusin, että oma mielipiteeni on aivan yhtä hyvä ja perusteltu kuin muidenkin, oli se sitten mikä olikaan. ja että mulla on oikeus sanoa se ääneen, vaikka se olisikin raflaava tai koskisi arkaluontoisia asioita. koska miten mikään tässä maailmassa muuttuu jossei asioista puhuta?

samalla tajusin, kuinka mielettömän moninaista toimittajan työ on! ja kuinka etuoikeutettua, pääsee tapaamaan tosi erilaisia ihmisiä ja keskustelemaan erilaisista jutuuista. ja viedä niitä eteenpäin. olen tosi onnellinen siitä, että olen saanut tällaisen mahdollisuuden. ja siitä, että uskalsin hypätä pois vakkaritöistä ja ruveta tekemään jotain sellaista, mille sydän oikeasti sykkii.

jotenkin tämä blogin pitäminen on tuntunut taas takkuava. tämä on kolmas blogini, aiemmin olen blogannut täällä ja täällä. ensimmäinen blogi hiljeni kun palasin takaisin suomeen, toinen kun tajusin että niin kutsuttu muotibloggaaminen ei ole mun juttu. siihen tämäkin meinasi jo kaatua.

nyt olen saanut kuitenkin uutta intoa. vahvistuva käsitykseni siitä että sanomisillani on merkitystä (jos ei muille niin toivottavasti h:lle ainakin) saa minut uskomaan siihen, että voin kirjoittaa blogia juuri niistä asioista jotka minua kiinnostavat, ja jotka koen tärkeiksi. nninpä jatkossa luulen, että täällä nähdään sekaisin kevyitä ja vakavampiakin aiheita, sopivassa sekamelskassa. sopii mulle.

tutkiva journalisti esittäytyy... (ja lupaa opetella käyttämään photoshopia!)



...muttei malttanut kuitenkaan olla pelleilemättä.



muisk!


p.s. perustin tuon kakkosblogin, these momentsin, palvelemaan sellaisena carpe diem- tyylisenä puhelimesta päivitettävänä kuvablogina. se alkaa toimia asap joku kertoo mulle miten saan siirrettyä kuvat hipstamaticilta bloggeriin puhelimella. eli ööh pian?

Ei kommentteja: