torstai 14. maaliskuuta 2013

hakekaa kätilö!


olen hurahtanut tuohon bbc:n uutuussarjaan, mikä ei varmaankaan ole kenellekään mikään yllätys. historiani brittiläisen tuotantoyhtiön kanssa ulottuu vuoteen 1995 ja myyttiseen ylpeys ja ennakkoluulo- sarjaan (edelleen paras), ja matkalle mahtuu monta suurta rakkautta. kaikista ihanin on ehkä john thronton, north and southin mr. thronton. voitte kuvitella riemuni kun tajusin, että kyseinen valioyksilö (!!) esittää thorin tammikilpeä hobitti- filmatisoinnissa. ahh!


en muuten ole ainoa ra:n ihailija, jos googlen kuvahakuun on uskominen :D

mutta siis. hakekaa kätilö.

sarja on ilmeisesti bbc:n suosituin sarja vuosikymmeniin. itseäni viehättää tuttuun tapaan autenttinen aikalaiskuvaus ja loistava dialogi, mutta myös se, että sarja ei (toistaiseksi ainakaan) pyöri minkään suuren rakkaustarinan ympärillä. (romantiikka on ihanaa mutta raskasta sydämelle, varsinkin jos on tällaista helposi innostuvaa sorttia :D)

sarja kertoo kätilöistä itä-lontoossa 1950-luvulla. päähenkilö jenny lee on hyvästä perheestä kotoisin oleva nuori kätilö, joka tupsahtaa itä-lontooseen tullessaan aivan outoon maailmaan. .

suosittelen, pelkästään jo suloisen jessica rainen takia.


kuvat 1,2,3

Ei kommentteja: