tiistai 1. huhtikuuta 2014

ihonhoidon rutiineja uusiksi

olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten ihonhoito on jäänyt vähän aina muiden asioiden jalkoihin.

saan olla (ja olenkin!) todella kiitollinen siitä, että ihoni on ollut aina hyvässä kunnossa. suurelta osin kyse on varmaan geeneistä, mutta luulen, että meikkaustaustallanikin on merkitystä.

ensimmäiset meikkauskokeiluni ala-asteen loppuvuosina jättivät arvet pitkäksi aikaa. tarina on varmaan se aika tavallinen: aamulla laitoin salaa äidin ripsiväriä. koulussa juoksin välitunnit pitkin pihoja, eikä muistanut meikkanneeni. sää oli sateinen, ja välkältä palatessa opettaja kurmootti koko luokan kuullen, kun 12-vuotiaalla on meikit poskilla. ...ja sitten vessassa selvisi, että se ripsiväri oli vedenkestävää.

toivuttuani edellisestä, monta vuotta meni pelkän ripsivärin (oma, ei vedenkestävä) voimin. kun ei meikkipohjaa koskaan tarvinnut käyttää, en myöskään tullut koskaan lapaneeksi iholleni kovinkaan kummoista kemikaalikuormaa. varmasti sillä on ollut vaikutuksensa.

nyt viimeisen parin vuoden aikana olen kiinnostunut koko ajan enemmän luonnonkosmetiikasta. ja varsinkin nyt, työpaikkani kautta. (oho, nyt se paljastui. mut sehän on ihan hyvä.) ja yhtäkkiä tekeekin mieli kauheasti hoitaa ja helliä ihoa, kun sen voi tehdä ilman, että vaarantaa ihonsa hyvinvointia.


sainkin helmikuussa nooran kautta testiin soil associationin sertifioimaa The Organic Pharmacy -merkkistä luonnonkosmetiikkaa. testauspakettiin kuului matkapakkaus, jossa on merkin putsari, kasvovesi, kasvogeeli, seerumi ja kasvovoide, sekä täysikokoiset purnukat kasvogeeliä, -seerumia ja -voidetta.

organic pharmacy on brittiläinen perheyritys, joka kuvailee itseään ensimmäiseksi ”luomuapteekiksi”. tuotekehityksessä käytetään yrttejä, uusinta teknologiaa ja vitamiineja. firmassa vannotaan ympäristön kunnioittamisen ja reilun kaupan nimeen.


halusin hoitaa homman mahdollisimman autenttisesti, joten syynäsin ensin purtiloiden mukana tulleen ohjevihkosen läpi. sitten aloin toimiin.



carrot butter -putsari kuuluu hieroa kuivalle iholle, ja se pyyhitään sitten pois kostealla musliiniliinalla, joka tuli paketin mukana. tämä tuntui varsin omituiselta, ja myöskin kokemuksena tönkön putsarin hierominen naamalle oli aika epämiellyttävää. ei toivoakaan siitä, että meikit olisivat lähteneet: pikemminkin päin vastoin, ne levisivät pitkin naamaa ja ripset tuntuivat melkein katkeavan. kostean ja lämpimän musliiniliinan kanssa toimiminen sen sijaan oli miellyttävää.



herbal toner -kasvovesi tuoksui raikkaalta ja jätti ihon pehmeän kosteaksi. plussaa myös suihkepullosta: eipähän jää kasvovettä turhaan pumpulituppoihin, kun tuotteen saa suihkuteltua suoraan kasvoille. 

double rose -kasvovoiteen alle levitettävät geeli ja seerumi veivät sydämeni ensi käyttökerrasta. tuoksut ovat huumaavan sitruksisia.



kiinnostavaa on se, että illalla kasvoille ei levitetä kuin tuo geeli (näyttää epämääräiseltä), 4 tippaa, ja päälle öljymäinen seerumi, 2 tippaa. Tarkoitus on, että iho saa yön aikana hengittää ilman paksua voidekerrosta. epäilin tätä aluksi, olen ehdollistunut yövoiteen käyttöön, mutta se toimi yllättävän hyvin!







aamulla kostutin kasvot kasvovedellä. päälle neljä tippaa geeliä, ja kaksi tippaa seerumia sekoitettuna kasvovoiteeseen. iho jää pehmeän, mutta todella rasvaisen tuntuiseksi. muutaman aamun jälkeen tajusin, että rasvauksen ja meikkauksen välillä täytyy odotella hyvä tovi, muuten ei hommasta tule mitään.


nyt muutaman viikon kokeilun jälkeen huomaan, että naama on pehmeän ja (hyvällä tavalla) kostean tuntuinen jatkuvasti. tuota putsaria en ehkä ota vakkarikäyttöön, vaikka se onkin kylie minoguen lemppari (!!), mutta kasvovesi, geeli, seerumi ja voide kyllä jäävät. ja ne on niin kauniitakin vielä!




huomatkaa muuten, että tämä ei ole sponsoroitu postaus. sen tein jo kemikaalicocktailiin. linkit tuotteiden kohdalla eivät johda nettikauppaan, vaan merkin omille sivuille, mistä saa lisätietoa. ei noora eikä organic pharmacy vaadi, että kirjoitan merkistä myös omaan blogiini. tämä tiedoksi :)

tein jutun, koska olen tykästynyt sarjaan. mua viehättää, että ihonhoito tuntuu luksukselta ja tuotteet on hyviä. purkit on kalliita, ei meikäläisen tuloilla noita hankita, mutta iloitsen tästä mahdollisuudesta. jos ihonhoidossa kiiinnostaa ylellisyyden tuntu, luonnollisuus ja teknisyys, suosittelen kylä kaikille. mihin sitä kannattaa satsata jos ei omaan hyvinvointiin, sanon ma!

Ei kommentteja: