torstai 27. kesäkuuta 2013

hei hei honda!

meillä on ollut vuoden päivät käytössä vanhempieni "kakkosauto", vuosimallia -90 oleva punainen honda accord. auto on lähipiirissämme aiehuttanut lähinnä huvitusta, mutta se on ollut uskollinen ja ennen kaikkea rakas.

tällä viikolla meidän piti päättää, pidämmekö auton vai laitetaanko se eteenpäin. iäkkään auton huolto on ollut hintavaa ja ongelmia ilmenee jatkuvasti lisää, joten päätimme luopua rakkaasta perheenjäsenestä. päätös oli varsinkin minulle tosi vaikea, koska auto on ollut perheessäni tosi pitkään, ja siihen liittyy valtavasti muistoja.

luovutusta edeltävänä iltana teimme hondan jäähyväisajelun, ja kävimme kaikissa tärkeissä paikoissa.


täällä honda toimi kuljettajansa uskollisena koulubussina lukioaikoina.


tässä taas teatteriautona kesäteatteriaikanani.


täällä kävi läheltä piti -tilanne, kun honda melkein varastettiin. onneksi arvokas vanhus piti pintansa mokomaa ryöstäjää vastaan.

tuntuu ehkä hassulta kiintyä autoon, mutta meille siitä on ihan totta tullut kuin perheenjäsen. joka kerta kun istuu kuskin paikalle ja käynnistää auton, se tottelee pienintäkin käskyä. voi niitä talviaamuja, jolloin olemme yhdessä kärvistelleet töihin lähtöä! silloinkaan honda ei ole koskaan pettänyt, vaan lähtenyt kovillakin pakkasilla kuin hauki kaislikosta.

jäähyväisajelu päättyi loppujuhlallisuuksiin, talvirenkaat rullattiin takakonttiin, auto tyhjennettiin roskista ja siivottiin läpikotaisin sisältä ja pestiin ulkoa. ja tehtiin surutyötä. sitten hondan nokka kääntyi kohti uusia seikkailuja.

hyvää matkaa honda! kaltaistasi uskollista ja nopeasti kiihtyvää hoppaa ei löydy toista!

Ei kommentteja: