keskiviikko 20. elokuuta 2014

kultareunoja

elokuun pimeät illat ja vedenpaisumusta enteilevät ukkoskuurot ovat saaneet mielen nopeasti syysfiiliksiin. hassua ajatella, että vain reilu viikko sitten suppailin töölönlahdella helteessä hikoillen.

olen ollut viime aikoina vähän alla päin. siihen liittyy varmasti haikeutta ihanan loman loppumisesta ja valoisien öiden lyhenemisestä, mutta paljon olen pohtinut myös omaa tulevaisuuttani.


en sitten pystynyt pitämään itselle tekemääni lupaustani siitä, että miettisin syksyn kuvioita vasta loman loputtua. päässä on pyörinyt paljon ajatuksia, pelkoja ja ahdistuksiakin siitä, miten omaa paikkaa ei oikein tunnu löytyvän. välillä olen ollut suorastaan raivoissani siitä, ettei asiat tunnu selkiytyvän.

olen monesti tuskaillut, että voisi tämä universumi antaa jonkun merkin. edes pienen. edes siitä, että olisin ihan väärällä suunnalla. että tietäisi edes jotain.


ja tiedättekö, miten joskus asiat valkenevat kuin salaman iskusta? yhtenä päivänä ymmärrys valahti tajuntaani rappukäytävässä niin äkisti, että meinasin kaatua portaissa.

ehkä tämä on se, mitä universumi yrittää tälle kovapäiselle tallaajalle kertoa. että ei tarvitse tietää. ei juuri nyt.

yritän tässä nyt ymmärtää, että epätietoisuus ei ole vaarallista. se on taatusti rankkaa, mutta myös tarpeellista. siitä voi syntyä jotakin uutta.


olen ollut huono tekemään omaa elämääni koskevia päätöksiä niin, että kuuntelisin todella itseäni.  sama pätee omaan hyvinvointiin. oman kehon ja mielen kuuntelu jää arjessa niin helposti kaiken näennäisesti tärkeän kiireilyn alle.

luulen, että nyt alkaa olla korkea aika tsempata. niin kivuliaalta kuin asioiden syvällinen pohtiminen ja itsen kuunteluun hiljentyminen välillä tuntuu, olen päättänyt antaa sille mahdollisuuden. 


p.s. löysin kävelyilläni pellon reunasta kesän viimeisen malvan. aika kaunis! (oikeasti en yhtään tiedä, onko kyseinen yksilö kesän viimeinen, mutta pidän ajatuksesta. mitä ikinä tuleva syksy pitää sisällään, olen onnellinen siitä, että se on jo lähellä.)

2 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Pakko kommentoida tähänkin! Niin todellakin ei tarvii tietää! Mä en vuoteen tiennyt mitään. Ja sit yhtäkkiä asiat järjestyikin ja iso haave toteutui. Ja nyt mulla on jotakin tekemistä. Toki sekin pelottaa, että onnistuuko hommat, muttaaaaa mummoni aina sanoi ettei mitään asioita saa miettiä liikaa. Ja mummo niin tiesi. Ja voi olla silti oikeella paikalla, vaikka itsestä tuntuisi ettei oo. Elämme jännässä universumissa.

eeva kirjoitti...

Joo, se on kyllä ihan totta. Kiitos tsempistä! Mun isomummoni sanoi että ei tuu mitään jos liian kauan jahkaa, mutta se taisi kyllä liittyä puolison valintaan se...